Kuljetusliikkeestä ilmoitettiin,
että heillä on työmaalle tarkoitettu Tulilattia-takka. Sovimme että kuljettaja
sopii toimitusajan suoraan Janarin kanssa. Soitin myös Tulilattian Pasi
Lehtimäelle ja pyysin, että hän ohjeistaa Janarin takan vastaanottoa varten.
tiistai 28. helmikuuta 2012
sunnuntai 26. helmikuuta 2012
Alakerran väliseiniä rakennetaan, yläkerran tarvikkeita tuli työmaalle
Väliseinien rakentaminen etenee ja alakerrassa
on pian tältä osin valmista.
Vesijohdot kohtaavat teknisessä tilassa.
Suojausyrityksistä huolimatta vesimittari on päässyt jäätymään ja se pitää
vaihtaa.
Yläkerrassa raudoitusverkot ja yläpohjan
höyrynsulku odottavat tulevaa asennusta.
Tässä puhkaistaan reikää viherhuoneen ovea
varten.
perjantai 24. helmikuuta 2012
Meluloukut puuttuvat ja lattialämmityksen tyypistä on yhä epätietoisuutta
Meluloukkujen selvittelyn lopputulos oli, että
ne puuttuvat, mutta ne rakennetaan pikimiten.
Janar soitti ja kertoi yrittäneensä tavoittaa LVI-urakoitsijaa
eilen kolme kertaa ja tänään pari kertaa, mutta tuloksetta. Sovimme että minä
yritän tavoittaa hänet.
Lähetin Älysähkön Atelle uudelleen kerran
kyselyn yläkerran sähkölämmityksen tyypistä ja asennustavasta, koska
aikaisempaan tiedusteluuni ei ole vastattu.
torstai 23. helmikuuta 2012
Alakerran väliseinät nousevat ja keskeltä oviaukkoa nousee sähköputki
Kävin työmaalla Jussi Pajulahden ja Janarin
kanssa. Totesimme asioiden edistyvän tasaista vauhtia. Tämän päivän aikana
pitäisi asentaa paikalleen viherhuoneen ikkunat sekä olohuoneen alemmat kolme
ikkunaa. Myös alakerran väliseinien rakentaminen edistyy, kuten kuvista näkyy.
Työmaalla oli huomattu, että eteisen ja
kodinhoitohuoneen välinen ovi oli puuttunut rakennekuvista. Ovea varten tehdään
aukko samalla kun puhkaistaan aukko myös viherhuoneen ja ruokailutilan välistä
ovea ja ikkunaa varten. Hyvä, kodinhoitohuoneeseen pääse aikanaan suoraan
sisäkautta :-)
Työmaakäynnin aikana rakennusmiehet huomasivat
myös, että saunan pukuhuoneen ja pesuhuoneen välisen oven kohdalle oli vedetty
sähköputkitus, joka on siis väärässä paikassa. Tämä on jo kolmas kerta, kun
Älysähkö on roiskinut putkituksia minne sattuu. Ensin osa alakerran
putkituksista on asennettu seinistä irti, sitten yhtä väliseinää jouduttiin
siirtämään väärään paikkaan asennettujen putkitusten vuoksi ja nyt tämä.
Kuvassa putkitus keskellä oviaukkoa.
Janar sanoi LVI-asentajien luvanneen tulla
asentamaan yläpohjan IV-kanavia maanantaina 20.2., mutta että heitä ei ole
näkynyt, eikä LVI-urakoitsija ole vastannut tänään puhelimeen. Sovimme että
Janar yrittää soittaa LVI-urakoitsijalle uudelleen niin kauan, että saa tämän
kiinni.
Janar lupasi tehdä mahdollisimman pian
tarjouksen alakerran sisäkattojen alaslaskusta ja paneloinnista.
Janar selvittää myös kattotiilien
asennusaikataulun ja mahdollisuuden saada pihaan tilaa täytemaata varten
lähiviikkoina.
Tultuani pois työmaalta mieleeni juolahti, että
onkohan yläpohjan meluloukku huomioitu suunnitelmissa. Lähetin Jussille ja
Janarille tätä koskevan kyselyn. Jos meluloukku puuttuu suunnitelmista, niin
nyt se on vielä helppo lisätä.
keskiviikko 22. helmikuuta 2012
Valittujen kaakeleiden valmistus on lopetettu
Laattapisteen myyjä soitti ja sanoi että
kylppäreihin valittuja sinisiä ja vihreitä lattialaattoja ei ole enää
mahdollista saada. Niiden valmistus on lopetettu eikä tavaraa ole tarpeeksi
varastossa.
Atelta ei ole tullut tietoa yläkerran
lattialämmitykseen liittyen. Lähetin sähköpostissa muistutuksen kysymyksestä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)