perjantai 30. syyskuuta 2011

Vesi- ja viemäriputket jatkettu, päätös sähköurakasta syntyi



Suomen Putkiiri kävi jatkamassa alapohjaan tulevat vesi- ja viemäriputket riittävän ylös. Nyt alapohja voidaan täyttää oikeaan korkeuteen asti.

Älysähkö tarkisti hintaa ja tarjouksen sisältöä. Hinta oli vieläkin korkeampi kuin olin toivonut, mutta minulla alkoi olla myös sähköurakan kanssa kiire, joten sovin, että tilaan sähkösuunnittelun ja -urakoinnin heiltä. 

Alkaessani maksamaan laskuja huomasin, että Betoni Center yritti laskuttaa parin viikon takaisesta betonin toimituksesta 4.5 tuntia pumppausaikaa vaikka heidän betoniautoaan oltiin jouduttu odottamaan työmaalla vähintään kaksi tuntia tuosta ajasta. Soitin heille ja sanoin olevani tyytymätön pumppausajan laskuun, koska odottelu johtui heidän toimitusvaikeuksistaan. Sovimme, että pumppausajasta poistetaan kaksi tuntia ja maksoin laskun.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Cramo toi työmaalle toimivan täryn ja työ sekä kiviaineksen levitys pääsi jatkumaan.



Cramo toi työmaalle toimivan täryn ja työ sekä kiviaineksen levitys pääsi jatkumaan. 


Täytteenä käytettävän kalliomurskeen päälle ajettiin vielä kerros kapillaarikatkosoraa, joka sekin tärytettiin tiiviiksi. 

 
  Samaa kapillaarikatkoa levitettiin myös talon ulkopuolelle salaojien päälle.

tiistai 27. syyskuuta 2011

Murskeen kuljetus jatkui, mutta täry hyytyi



Murskeen ajaminen jatkui ja pääsin täryttämään kiviainesta. Täry lakkasi toimimasta kesken työn. Kiviainestoimitukset piti pysäyttää ja siirtää seuraavalle päivälle, jolloin saan toimivan täryn rikkinäisen tilalle.


maanantai 26. syyskuuta 2011

Neuvottelu sähköurakasta



Kävin tapaamassa Älysähkön myyjää. Kävimme läpi heidän ehdotustaan ja tuotteitaan. Ehdotus vaikuttaa sinänsä ihan hyvältä, mutta hinta on vielä korkeampi kuin mitä olen varautunut maksamaan sähköistyksestä. Totesin myyjälle tuotteen olevan kiinnostava, mutta että hinnalle pitää tehdä jotakin ja hän jäi pohtimaan asiaa.

Mursketta alettiin ajaa talon pohjaan.


sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Vääriä valuharkkoja työmaalle



Lakan Betoni oli tuonut työmaalle valuharkkoja kantavia väliseiniä varten. Valitettavasti harkot olivat vääriä. Akomartin Janar ilmoitti asiasta Passiivikivitaloille ja he pyysivät Lakan Betonia hakemaan väärät harkot pois ja tuomaan tilalle oikeat harkot.