Talon ja sivuston esittely

Olen rakennuttamassa taloa oman perheeni käyttöön. Taloa on suunniteltu jo usean vuoden ajan, mutta eri syistä johtuen hanke pääsi käynnistymään toden teolla vasta vuoden 2010 kesällä.

En ole rakentamisen ammattilainen, enkä ole aikaisemmin rakennuttanut taloa, joten kaikki hankkeeseen liittyvät asiat on pitänyt oppia alan ammattilaisilta tai lehdistä sekä Internetistä lukemalla. Jo hankkeen suunnitteluvaiheessa huomasin rakentamiseen liittyvän niin paljon ei-ammattilaiselle mystisiä asioita, että päätin kirjoittaa muistiin kokemukseni hankkeesta sitä varten, että tulevat rakentajat voisivat saada omaa hankettaan varten ainakin osittain valmista tietoa.


Yritän kirjoittaa tätä blogia nimenomaan talon rakennuttajan näkökulmasta ja kertoa enemmän onnistumisista ja suositeltavista toimijoista, kuin tahoista, joiden kanssa oli hankala asioida tai jotka eivät selviytyneet velvoitteistaan niin kuin olisin toivonut. Hankaluuksien osalta pyrin myös avaamaan asioiden syitä siihen, miksi asiat eivät menneet putkeen.

Yritän kertoa selkeästi siitä, miten hommat hankkeeseen osallistuneiden tahojen kanssa sujuivat. Tätä kirjoitettaessa näyttää siltä, että minulla on ollut suhteellisen hyvä tuuri urakoitsijoiden suhteen ja että asiat ovat sujuneet pääsääntöisesti hyvin, mutta ei iloita ennenaikaisesti, vaan päivitän tähän liittyvät kohdat kertomuksestani talon valmistuttua.

Tarkoituksenani on rakentaa viihtyisä, asumismukavuudeltaan hyvä, väljästi mitoitettu, energiatehokas ja kustannustehokkaasti rakennettu pientalo. Talo on keskimääräistä pientaloa suurempi ja keittiön ja sähköistyksen osalta varusteltu ehkä hieman keskivertoa monipuolisemmin, mutta talo on siitä huolimatta tarkoitettu normaalien ihmisten tavalliseksi kodiksi.

Pohdin pitkään valintaa muuttovalmiin ja ei-muuttovalmiin talopaketin välillä, mutta päädyin lopuksi omiin tarpeisiimme räätälöidyn talon rakennuttamiseen. Tähän johtaneesta päätöksenteosta ja motiiveista kerron tarkemmin rakentamisen suunnittelusta kertovassa osiossa.

Väljien tilojen on tarkoitus tuoda taloon monimuotoisuutta ja muuntautumiskykyä, koska talosta on tarkoitus tulla koti useamman kymmenen vuoden ajaksi.

Hankkeen suunnittelun eri vaiheissa elättelin erilaisia kuvitelmia siitä, mitä osaisin ja ehtisin tehdä itse työmaalla, mutta ennen kuin rakentaminen käytännössä alkoi, minulle oli tullut selväksi, että hankkeen koordinointi vie pääosan ajastani. Tämän lisäksi ehdin osallistua jonkin verran talon sisäkattojen ja lattioiden materiaalien asennuksiin ja pihalle tulevan varaston rakentamiseen. Tämän varastonkin tekee pääosin isäni, jolle kuuluu iso kiitos hankkeessa avustamisesta.

Yhtenä tämän rakentajakokemuksen julkaisun motiivina on myös ollut aikomus saada kustannushyötyä eri hankinnoista. Osittain tämä on varmasti onnistunutkin, mutta aikataulupaineista johtuen jouduin tekemään suuren osan kilpailutuksista kiireessä eikä tulos varmasti ollut paras mahdollinen, ja minun on monilta osin vaikeaa tai jopa mahdotonta todentaa käytännössä saamaani hintaetua. Uskon että ainakin talopaketin osalta sain konkreettista hyötyä.

2 kommenttia:

  1. Hei!
    Mielenkiintoinen blogi ja harkitsemme itsekin Passiivikivitaloa. Oletko lopettanut bloggaamisen helmikuussa 2012? En löydä sisältöä sen jälkeen. Olisi erittäin kiva kuulla lisää kokemuksiasi Passiivikivitalojen toiminnasta ja Tulilattia-systeemin toimivuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      Kiitos palautteesta.

      En ole lopettanut bloggaamista, mutta kerätyn materiaalin julkaisu on ollut hieman jäissä omien kiireiden ja sähköurakan sotkujen vuoksi.

      Julkaisen viikon sisällä lisää materiaalia ja sen jälkeen kustannustietoja ja asumiskokemuksia. Pysykää kuulolla, kuukauden kuluttua tietoa on tarjolla enemmän.

      Yleisellä tasolla voisin todeta, että Passiivikivitalot hoiti omat velvoitteensa hyvin.

      Poista