keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Hyvää palvelua



Minulle iski aikapula enkä ehtinyt hakea naulainta K-raudasta. Soitin sinne ja sovimme, että haen sen 12.4. Kaikissa kaupoissa tämä ei olisi onnistunut, mutta K-rauta Vantaanportti vaikuttaa joustavalta.

Soitin ISKU:un ja sovimme, että myyjä tarkistaa seuraavan viikon alussa työmaalta, milloin keittiön ja kodinhoitohuoneen tarkistusmittaukset voi käydä tekemässä.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Yläkerran lattiavalu tehty ja IV-asennukst loppusuoralla



Kävin katsomassa lattiavalun tulosta klo 15:30 ja yläkerran lattia näytti hienolta. Lattiavalun tehneet kaverit olivat tehneet todella hyvää työtä. Ehkä sama on alakerrassakin, mutta siellä sitä oli vaikeampi havaita silloisten olosuhteiden vuoksi, minkä lisäksi vesikaton puuttumisesta johtuva veden valuminen teki pikku monttuja lattiaan.






Alakerran LVI-asennukset etenevät.






Olin katsellut K-rauta Vantaanportista hakasnaulainta ja he tarjosivat minulle yhdistelmänaulainta, jolla voi kiinnittää hakasilla kattopaneeleita ja nauloilla listoja. Päätin ostaa ko. naulaimen ja siihen soveltuvan kompressorin. Pakettia ei löytynyt heti, joten sovimme, että haen sen seuraavana päivänä.

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Putkia väärissä paikoissa, muuten kaikki valmista seuraavan päivän lattiavalua varten



Kävin viemässä LVI-asentajille kuvia työmaalle klo 10:30. Sähköasentajia ei vielä tuolloin näkynyt, mutta kävimme LVI-asentajien kanssa läpi LVI-suunnitelmien jälkeen yläkerran isommassa kylpyhuoneessa tapahtuneet muutokset ja he vetivät vesi- ja viemärijohdot oikeaan paikkaan.




Lähtiessäni työmaalta soitin vielä Älysähkön Atelle ja kysyin ovatko miehet varmasti tulossa ja Atte sanoi heidän olevan jo matkalla.

Menin uudelleen työmaalle klo 15:30 ja LVI-asentajat olivat saaneet valmiiksi oman osuutensa yläkerran lattiavalun eteen ja jatkaneet töitä alakerrassa.

Myös sähköasentajien osuus alkoi olla valmis. Huomautin heille siitä, että yläkerran toisen kylpyhuoneen putket ovat väärässä paikassa, eikä siellä missä pitäisi. Kävin heidän kanssaan muutokset läpi ja he toteuttivat ne. Alla olevassa kuvassa sähköputket ovat vielä ulkoseinällä eivätkä kuvassa etualalla näkyvän ulkoseinän ja kuvaajan sijainnin väliin tulevan väliseinän kohdalla, jossa niiden pitäisi olla.



Kysyin sähköasentajilta eivätkö he olleet saaneet tietoa muutoksista vaikka olin lähettänyt päivitetyt kuvat Älysähkön Atelle jo joulukuussa ja vielä muistuttanut asiasta muutama päivä sitten. Kaverit totesivat hieman lakonisesti, että ”eipä sieltä Atelta päin ole paljon tietoa muutoksista yleensäkään kantautunut”. Älysähkössä taitaa olla viestintähaasteita.

Laitoin Janarille viestin, että kaikki on valmista LVIS-töiden osalta seuraavan aamun lattiavalua varten.

Myös vesikaton rakentaminen edistyy.







sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Ikkunoiden puhdistusta ja työmaan etenemisen seurantaa



Kävimme isän kanssa pesemässä olohuoneen ikkunoita. Kahden ikkunan päälle oli valunut jossakin vaiheessa betonista vettä ja niihin oli jäänyt ikävän näköiset raidat. Liotin ensin ikkunoita etikalla, mutta se oli aika hidasta. Sitten yksi Akomartin rakennusmiehistä tuli apuun ja kokeili raaputtaa kalkkiraitaa mattoveitsen reunalla ja se näytti toimivan. Kuiva ikkunan sisäpinta puhdistui suhteellisen näppärästi ja sateen jälkeen kostea ulkopinta puhdistui vielä helpommin.
Pesin lopuksi ikkunat pesuaineella ja vedellä sekä puhdistin myös ikkunoiden puitteet.

Työmaa on taas edennyt. Jo aikaisemmin asennettu takka odottaa lämmittäjäänsä



Ikkunoiden pieliin on asennettu kipsilevyjä.




Yläkerran lattiavalun valmistelut ovat pitkällä.





Yläkerrassa sähköputket ovat osuneet ilahduttavalla tarkkuudella seinien sisään niin kuin niiden pitääkin. Alakerrassa osumatarkkuus oli heikompi ja alla olevista kuvista näkyy tökerösti monta senttiä seinästä ulkona törröttävä putki sekä jälkikäteen piikkaamalla seinän sisään siirretty putki. Yläkerran työn parempi laatu selittyy ehkä sillä, että sen tekivät Älysähkön aliurakoitsijat, kun taas alakerran asennuksista vastasivat Älysähkön omat, sittemmin ulkoistetut, asentajat.