tiistai 28. helmikuuta 2012

Takka saapuu



Kuljetusliikkeestä ilmoitettiin, että heillä on työmaalle tarkoitettu Tulilattia-takka. Sovimme että kuljettaja sopii toimitusajan suoraan Janarin kanssa. Soitin myös Tulilattian Pasi Lehtimäelle ja pyysin, että hän ohjeistaa Janarin takan vastaanottoa varten.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Alakerran väliseiniä rakennetaan, yläkerran tarvikkeita tuli työmaalle



Väliseinien rakentaminen etenee ja alakerrassa on pian tältä osin valmista.
 












Vesijohdot kohtaavat teknisessä tilassa. Suojausyrityksistä huolimatta vesimittari on päässyt jäätymään ja se pitää vaihtaa.






Yläkerrassa raudoitusverkot ja yläpohjan höyrynsulku odottavat tulevaa asennusta.






Tässä puhkaistaan reikää viherhuoneen ovea varten.
 

perjantai 24. helmikuuta 2012

Meluloukut puuttuvat ja lattialämmityksen tyypistä on yhä epätietoisuutta



Meluloukkujen selvittelyn lopputulos oli, että ne puuttuvat, mutta ne rakennetaan pikimiten.

Janar soitti ja kertoi yrittäneensä tavoittaa LVI-urakoitsijaa eilen kolme kertaa ja tänään pari kertaa, mutta tuloksetta. Sovimme että minä yritän tavoittaa hänet.

Lähetin Älysähkön Atelle uudelleen kerran kyselyn yläkerran sähkölämmityksen tyypistä ja asennustavasta, koska aikaisempaan tiedusteluuni ei ole vastattu.

LVI-urakoitsija soitti illalla ja kertoi hyvän syyn siihen, että ei ole ollut tavoitettavissa. Sovimme että yläpohjan IV-kanavien asennus alkaa 28.2. Lähetin tiedon tästä myös Janarille.

torstai 23. helmikuuta 2012

Alakerran väliseinät nousevat ja keskeltä oviaukkoa nousee sähköputki



Kävin työmaalla Jussi Pajulahden ja Janarin kanssa. Totesimme asioiden edistyvän tasaista vauhtia. Tämän päivän aikana pitäisi asentaa paikalleen viherhuoneen ikkunat sekä olohuoneen alemmat kolme ikkunaa. Myös alakerran väliseinien rakentaminen edistyy, kuten kuvista näkyy.









Työmaalla oli huomattu, että eteisen ja kodinhoitohuoneen välinen ovi oli puuttunut rakennekuvista. Ovea varten tehdään aukko samalla kun puhkaistaan aukko myös viherhuoneen ja ruokailutilan välistä ovea ja ikkunaa varten. Hyvä, kodinhoitohuoneeseen pääse aikanaan suoraan sisäkautta :-)



Työmaakäynnin aikana rakennusmiehet huomasivat myös, että saunan pukuhuoneen ja pesuhuoneen välisen oven kohdalle oli vedetty sähköputkitus, joka on siis väärässä paikassa. Tämä on jo kolmas kerta, kun Älysähkö on roiskinut putkituksia minne sattuu. Ensin osa alakerran putkituksista on asennettu seinistä irti, sitten yhtä väliseinää jouduttiin siirtämään väärään paikkaan asennettujen putkitusten vuoksi ja nyt tämä.

Kuvassa putkitus keskellä oviaukkoa.


 
Janar sanoi LVI-asentajien luvanneen tulla asentamaan yläpohjan IV-kanavia maanantaina 20.2., mutta että heitä ei ole näkynyt, eikä LVI-urakoitsija ole vastannut tänään puhelimeen. Sovimme että Janar yrittää soittaa LVI-urakoitsijalle uudelleen niin kauan, että saa tämän kiinni.



Janar lupasi tehdä mahdollisimman pian tarjouksen alakerran sisäkattojen alaslaskusta ja paneloinnista.



Janar selvittää myös kattotiilien asennusaikataulun ja mahdollisuuden saada pihaan tilaa täytemaata varten lähiviikkoina.



Tultuani pois työmaalta mieleeni juolahti, että onkohan yläpohjan meluloukku huomioitu suunnitelmissa. Lähetin Jussille ja Janarille tätä koskevan kyselyn. Jos meluloukku puuttuu suunnitelmista, niin nyt se on vielä helppo lisätä.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Valittujen kaakeleiden valmistus on lopetettu



Laattapisteen myyjä soitti ja sanoi että kylppäreihin valittuja sinisiä ja vihreitä lattialaattoja ei ole enää mahdollista saada. Niiden valmistus on lopetettu eikä tavaraa ole tarpeeksi varastossa.

Atelta ei ole tullut tietoa yläkerran lattialämmitykseen liittyen. Lähetin sähköpostissa muistutuksen kysymyksestä.