torstai 30. kesäkuuta 2011

Maanrakennusurakka etenee, rakennuksen pohjalle levitetään soraa.



keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Kävin tontilla vastaavan työnjohtajan ja rakennesuunnittelijan kanssa. VTJ tarkasti pohjan ja rakennesuunnittelijan kanssa kävimme läpi rakennesuunnittelussa vielä olleet avoimet asiat.

Kävin rakennesuunnittelijan kanssa myös rakennusvalvonnassa esittelemässä rakennekuvia. Ne olivat muuten ok, mutta niitä täytyy täydentää palkkeja ja tolppia koskevilla laskelmilla. Myös passiiviharkkojen CE-hyväksyntätiedot on toimitettava rakennusvalvontaan ennen kuin kuvat voidaan leimat. Rakennesuunnittelija käy uudelleen esittelemässä täydennetyt suunnitelmat 12.7.
Sovin Passiivikivitalojen Jussi Pajulahden kanssa, että hän toimittaa passiiviharkkojen CE-hyväksyntätiedot Vantaan rakennusvalvontaan.

Minulle toisena runkourakoitsijana ehdotetun yrityksen, ”urakoitsija B:n", edustaja soitti ja kertoi tarjoavansa runkourakkaa ensi viikon alussa. "Urakoitsija A:sta", jonka kanssa olin puhunut asiasta keväästä asti, ei ole kuulunut mitään ja Pajulahtikin ihmetteli hänen toimintaansa. Pyysin Jussia selvittämään missä mennään "urakoitsija A:n" osalta.

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Viimeiset räjäytykset on tehty ja sorapatjan tekeminen alkaa. Ensin pohja tasataan ja siihen tuodaan tarvittava määrä kiviainesta, joka tiivistetään tasaiseksi sorapatjaksi, jonka päälle anturat valetaan.




keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Räjäytystöissä oli viivästyksiä ja ne valmistuvat viimeisen, sähkökaapelia varten louhittavan, kanaalin osalta vasta maanantaina 27.6. Siinä mielessä harmittaa, että tärinämittarit seisovat työmaalla tyhjänpanttina Juhannuksen yli.

Kuvassa vesi- ja viemärijohtoa varten louhittava kanaali.

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Hannu Mäkinen jatkoi räjäytystöitä ja kertoi homman tulevan räjäytysten osalta valmiiksi vielä saman päivän aikana.




Alan olla todella huolissani rungon pystytysurakasta. Passiivikivitalojen ehdottaman urakoitsijan, kutsuttakoon häntä nimellä ”urakoitsija A” on pitänyt tehdä tarjous jo maaliskuun lopulta alkaen. Myös rakennekuvat ovat olleet hänen käytettävissään siitä lähtien. Yritin soittaa urakoitsija A:lle, mutta hän ei vastannut puhelimeen. Soitin sen sijaan Jussi Pajulahdelle, joka lupasi puhua urakoitsijan kanssa ja pyytää tarjouksen myös toiselta pystytysporukalta.
Sovimme Jussin kanssa että hän myös kiirehtii Tulilattia-kokonaisuuden tarjousta, jotta saisin sille toimittajaa sitovan hinnan.


Rakennesuunnittelija Kari Kekki soitti ja kertoi olevansa seuraavalla viikolla valmis esittelemään kuvia rakennusvalvonnassa. Sovimme että minä tilaan ajan sinne. Sain ajan 29.6.


Pääsin viimeinkin itse konkreettisesti rakennustöihin. Posti toi Passiivikivitalojen lähettämän työmaakyltin. Värkkäsin kyltille aivan itse telineen eikä aikaa mennyt kuin neljä tuntia. Teline pysyy jopa pystyssä – kyllä minusta vielä rakentaja tulee.

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Rakennuttajan työ on vaativaa ja välillä on tarpeen ottaa pari ”neuvoa antavaa”.


keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Kävin aamulla tontilla ja Hannu Mäkinen oli jo panostamassa ensimmäistä kenttää. Kävimme läpi laskelmat louhittavan kallion määrästä. Hetkeä myöhemmin tehtiin ensimmäinen räjäytys, josta video alla.



tiistai 14. kesäkuuta 2011

Tullessani illalla kotiin ja huomasin porarin olevan töissä. Kävin viemässä hänelle LVI-kuvia ja totesin porauksen edenneen yli puolivälin.


maanantai 13. kesäkuuta 2011

Hannu Mäkinen soitti ja totesi nurkkapisteiden kadonneen osin kaivutöiden yhteydessä. Hän oli kutsunut nurkkapisteet tallettaneen kaverin merkkaamaan nurkat uudelleen.

Louhinnan katselmoinnit hoitavan yhtiön ja tien toisella puolella asuntoja omistavan yhtiön edustajat saapuivat aamulla tekemään katselmointeja. Katselmointien yhteydessä alueelle asennettiin myös 5 tärinämittaria.

Hannu Mäkinen soitti iltapäivällä uudelleen ja kertoi tontille jo saapuneeseen porausvaunuun tulleen vian, joten reikien poraaminen kallioon pääsisi jatkumaan vasta tiistaina tai keskiviikkona.


torstai 9. kesäkuuta 2011

Läheiselle pysäköintialueelle oli pysäköity taloa kuljettava rekka. Joku oli päättänyt tehdä rakentamisesta helppoa ja ostanut valmiin talon. Pohdin itsekseni, onko päätökseni rakennuttaa räätälöity talo sittenkään oikea ja toivoin, että on. Pakko kuitenkin tunnustaa, että olen hieman kateellinen tuon rekan päällä tontille valmiina tulevan talon omistajalle.


keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Pidimme Louhinta Mäkisen kanssa aloituspalaverin tontilla ja kaivinkone alkoi hommiin.



Illalla pintamaat oli poistettu kallion päältä ja siirretty täytemaaksi tulevan talon takapihan kohdalle.



Sovin louhinnan katselmoinneista katselmointiyhtiön ja naapurikiinteistöjen omistajien kanssa. Jokaiseen katselmoitavaan taloon jaettiin asiaa koskeva tiedote.

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Mäkisen kaivinkone oli pysäköity aamulla tien varteen.

Soitin kaupungin katutarkastajille ja pyysin kadun katselmointia ennen töiden alkua. Sovimme että he käyvät tekemässä tarkastuksen piakkoin ja soittavat jos ilmenee jotakin, mihin pitäisi puuttua. Muutoin tehdään jälkikatselmointi töiden valmistuttua.


Sain Louhinta Mäkisen kautta kontaktin, joka hoitaisi rakennuksen sijainnin tallettamisen ja palauttaisi nurkkapisteet töiden ollessa sopivassa vaiheessa. Sovimme että hän tallettaa nurkat huomenna. Kuvassa yksi kaupungin merkitsemistä rakennuksen nurkista.


Tontilla on kalliopohja, joten siihen tarvitsee louhia monttu taloa varten. Naapuritalot ovat sen verran lähellä, että niihin on tehtävä katselmus ennen louhintaa. Mittasin etäisyyksiä naapuritaloihin käytten apuna Vantaan kaupungin karttasovelluksen (http://kartta.vantaa.fi) mittaustyökalua, joka oli näppärä apuväline.

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Soitto Vantaan Energiaan paljasti, että kaapelin pituudeksi oli merkitty tuo kaivattu 50 metriä. En huomannut tarkistaa oliko kaapelin pituuden mittauskohta heillä sama kuin minulla, eli tontin kulmalla, vesiliittymän luona. Asia paljastuu joka tapauksessa pian.

Hannu Mäkinen kurvasi pihaan kuorma-autolla ja toi paikalle räjäytysmatot. Kaivinkone tulee tontille jo seuraavana maanantaina. Sovimme että työt alkavat seuraavan viikon keskiviikkona tai torstaina ja ennen aloitusta katsotaan vielä mitä käytännössä tehdään.

torstai 2. kesäkuuta 2011



Vantaan Energia yllätti tuomalla sähkökaapelin ja tonttikeskuksen tontille kolme viikkoa ennen sovittua aikaa. Epäilen että liittymäkaapelin pidennetty mitta ei ole ollut tiedossa työn tekijöillä. Täytyy varmistaa asia seuraavana päivänä. Olen soittanut Vantaan Energiaan 19.5. ja ilmoittanut, että liittymäkaapelin pituus liityntäpisteeltä tontin kulmalla on oltava 50 metriä. Toivottavasti Vantaan Energia ei mittaa kaapelia omasta pisteestään kadun toiselta puolelta…